Raskaus

Raskausaikana huolehditaan omasta ja sikiön hyvinvoinnista 

Raskauden aikana ja jo ennen sitä tulevien vanhempien on huolehdittava omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan, jotta sikiö kehittyy normaalilla tavalla. Löydät täältä apteekkimme itsehoitotuotteet raskauden suunnitteluun ja raskauden ajalle. 

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-16 / 31

Sivu
Järjestä laskevasti
per sivu

Miten voimme auttaa? Ota yhteyttä

Miten voimme auttaa? Ota yhteyttä

View as Ruudukko Luettelo

Tuotteet 1-16 / 31

Sivu
Järjestä laskevasti
per sivu

Ovulaatiotestit ja raskaustestit raskaaksi tulon apuna

Hedelmällisyyteen ja raskaaksi tuloon vaikuttavat monet tekijät. Omaa hedelmällisyyttään voi pyrkiä edistämään terveellisillä elämäntavoilla. 

Tiedetään esimerkiksi, että sekä ali- että ylipaino heikentävät hedelmällisyyttä. Lisäksi tupakointi heikentää munasarjojen toimintaa ja myös runsas alkoholin käyttö vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen. Miehillä tupakointi heikentää sperman laatua ja alkoholinkäyttö voi johtaa siittiötuotannon häiriöön. 

Myös runsaan kahvin juonnin on todettu joissakin tutkimuksissa heikentävän raskaaksi tulon mahdollisuutta. Kahvia voi kuitenkin juoda noin kolme kupillista päivässä ilman, että vaikutuksia hedelmällisyyteen tulee. 

Nykytutkimusten mukaan foolihapon käyttö ei vaikuta raskaaksi tulon todennäköisyyteen. Foolihappoa eli folaattia tarvitaan kuitenkin sikiön kehitykseen raskauden aikana. 

Raskaus voi käynnistyä, kun munasolu irtoaa munasarjasta. Tätä tapahtumaa kutsutaan ovulaatioksi. Ovulaatio käynnistyy, kun aivolisäkkeestä erittyvä luteinisoiva hormoni (LH) alkaa nousta nopeasti. 

Raskaaksi tulee helpoimmin kahtena ovulaatiota edeltävänä päivänä sekä ovulaatiopäivänä. Raskaus voi kuitenkin alkaa myös yhdynnästä, joka on tapahtunut jo päiviä ennen ovulaatiota tai päivä ovulaation jälkeen. 

Ovulaatiota, eli LH-hormonin nousua voi mitata aamuvirtsasta. Ovulaatiotesti tunnistaa ovulaatiohormonin pitoisuuden nousun 24–36 tuntia ennen ovulaatiota ja kertoo kierron kaksi hedelmällisintä päivää.

Saat apteekistamme Clearbluen digitaalisen ovulaatiotestin, joka sisältää kymmenen testipuikkoa. 

Kun arvelet olevasi raskaana, voit tehdä ensin apteekistamme saatavan kotitestin. Saat apteekistamme esimerkiksi Apteekki Raskaustesti Ultran ja Clearbluen digitaalisen testin, joka näyttää hedelmöittymisajankohdan digitaalisella viikkonäytöllä. Raskauden alkaminen varmistetaan lääkärin tutkimuksessa. 

Foolihappolisää tarvitaan sikiön kehittymiseen

Folaatin riittävä saanti on tärkeää sikiön kehityksen kannalta, sillä folaatin puute lisää synnynnäisten epämuodostumien riskiä. 

Koska suomalaisten folaatin saanti ravinnosta ei yleensä ole riittävää, raskaaksi tuloa suunnitteleville suositellaan folaattilisää eli foolihappoa.

Ravinnosta folaattia saa eniten tuoreista vihreistä kasviksista ja vihanneksista, pavuista, hedelmistä, marjoista ja täysjyväviljavalmisteet.

Foolihappolisä tulisi aloittaa kaksi kuukautta ennen raskaaksi tuloa ja sitä syödään ensimmäisen raskauskolmanneksen loppuun. Foolihappolisän tarve on suurempi, jos odottavalla äidillä on diabetes, epilepsia, keliakia tai krooninen suolistotulehdus. Myös alkoholinkäyttö ja yksipuolinen ruokavalio vaativat suuremman foolihappolisän käyttöä. 

Foolihapon tarvittavasta määrästä saa ohjeita neuvolasta. 

Saat apteekistamme raskausajalle tarkoitettuja monivitamiinivalmisteita, joissa on riittävä määrä foolihappoa. Näitä ovat esimerkiksi Femibion 3, Minisun Multivitamin Maman, Multivita Raskaus ja Imetys sekä Multi-Tabs Raskaus. 

Raskausajan D-vitamiinin ja kalsiumin tarve

Raskausaikana on tärkeää huolehtia riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista. Monipuolisesti syövä perusterve äiti tarvitsee ravinnon lisäksi ainoastaan D-vitamiinilisää 10 mikrogrammaa. D-vitamiineista on suositeltavaa käyttää elimistölle luontaista D3-vitamiinia D2-vitamiinin sijaan. 

Raskausajan ruokavaliosta on hyvä keskustella raskauden aikana neuvolassa. 

Kasvisruokavaliota noudattavan äidin kohdalla ainoastaan raudan saatavuuteen pitää kiinnittää erityistä huomiota. Sen sijaan vegaaniruokavaliota noudattavan äidin on käytettävä raskauden aikana ravintolisiä, jotta sikiö saa kasvunsa vaatimat ravintoaineet. Vegaaneilla on samat suositukset foolihapon, D-vitamiinin ja kalsiumin käytöstä kuin sekaruokailijoilla, mutta heidän on täydennettävä ruokavaliotaan B12-vitamiinillä ja usein myös jodivalmisteilla. 

Rautalisää voidaan tarvita useimmiten ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen. Rautalisän käyttöön saa ohjeet neuvolasta hemoglobiinimittauksen perusteella. 

Löydät apteekistamme raskausajalle suunniteltuja monivitamiinivalmisteita. Useimmat monivitamiinivalmisteet sisältävät myös D-vitamiinia, mutta kalkkilisä on otettava erikseen, jos kalkkia ei saa riittävästi normaalista ruokavaliostaan. 

Raskausaikana ei tarvitse välttää maitotuotteita

Odottavan äidin ei tarvitse välttää mitään ruoka-aineita raskauden aikana lapsen ruoka-aineallergioiden ehkäisemiseksi. Nykytutkimusten perusteella ruoka-aineiden, esimerkiksi maidon, turha välttäminen voi päinvastoin lisätä lapsen riskiä saada ruoka-aineallergioita. 

Sen sijaan on olemassa muutamia ruoka-aineita, joita odottavan äidin on vältettävä raskausaikana:

- Naudan, sian ja broilerin maksa sisältää erittäin runsaasti A-vitamiinia ja raskasmetalleja, joten maksa ei suositella syötäväksi. Maksamakkaraa ja -pasteijaa voi syödä kohtuudella.

- Lakritsin tai salmiakin syömistä ei suositella. 

- Suolan käyttöä on syytä vähentää. 

- Alkoholin käyttöä pitää välttää, koska täysin turvallista käyttömäärää ei tiedetä.

- Kofeiinin saanti on rajoitettava enimmillään 200 mg:aan päivässä. Se vastaa noin kahta kupillista (1,5 dl) kahvia. 

- Energiajuomia ei suositella.

Raskausarpia voi yrittää ennaltaehkäistä ja hoitaa

Raskausarpia eli arpijuovia syntyy, kun iho ei ehdi venyä riittävästi ja sidekudos repeää. Useimmiten raskausarpia tulee raskauden aikaisen painonnousun takia. Myös muu nopea painonnousu ja nuoruuden aikainen nopea pituuskasvu voivat aiheuttaa raskausarpia. 

Arpijuovat ovat oireettomia ja niistä on lähinnä kosmeettista haittaa. Raskausarpien häivyttäminen jälkikäteen on melko hankalaa, mutta niiden syntyä voi yrittää ehkäistä hieromalla ja rasvaamalla arpijuoville alttiita alueita. 

Lääkärin on mahdollista määrätä arpijuovien hoitoon tretinoiinivoidetta. Arpia voidaan hoitaa myös laserhoidoilla heti arpijuovien synnyttyä, kun arvet ovat vielä punertavia. 

Löydät apteekistamme raskausarpien hoitoon ja ehkäisyyn tarkoitettuja voiteita. Näitä ovat esimerkiksi Sebamed Anti-Stretch Mark, A-Derma Epitheliale ah Duo Massage ja ACO Repairing Skin Oil.